Dec 012012
 

KOPIOINTI KANNATTAA

S-ryhmä ottaa oppia K-ryhmästä ja yrittää raivoisasti mukaan talokauppaan. 2011 syksyllä S-ryhmä toi markkinoille Aitotalon yhdessä PRT:n kanssa. Nyt S-ryhmä on tehnyt sopimuksen Honkarakenteen kanssa vapaa-ajan rakennusten lanseerauksesta markkinoille. Jatkossa mukaan tulevat myös omakotitalot, jotka nekin ovat luultavasti hirsirakenteisia. PRT:n kanssa tämä yhteistyön laajentaminen hirsirakennuksiin ei luultavasti onnistunut, johtuen PRT:n vahvasta yhteistyöstä K-ryhmän Kimara vapaa-ajan rakennusten kanssa.

ENTÄ SITTEN?

Mielenkiintoisia ja ehkä vähän huolestuttaviakin uutisia muille hirsitalotoimittajille, koska hirsitalomarkkinoiden kaksi suurta ovat nyt onnistuneet turvaamaan jalansijan ja hankkimaan lisää näkyvyyttä sekä myyntiä vähittäiskauppaketjujen kanssa, jotka jakavat keskenään melkein koko markkinan Suomessa. Kolmatta vastaavanlaista valmista myyntikanavaa on vaikea kuvitella. Toki kyseessä on varmasti ollut neuvottelu, jossa on otettu yhteyttä muihinkin valmistajiin. Katseltuaan kotimaan markkinaosuutensa laskua viimeiset kymmenen vuotta, Honkarakenne on luultavasti ollut tarpeeksi epätoivoinen päästäkseen yksimielisyyteen yhteistyöehdoista. On se hienoa, kun hirsimökistäkin saa bonusta.

 Leave a Reply

(required)

(required)

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>