Puilla on kaikenlaisia luontaisia tuholaisia, jotka pyrkivät täyttämään mahansa ja samalla aiheuttavat uta kasvua, epämuodostumia ja jopa puiden kuolemia. Yrityksillä on samankaltaisia vihulaisia ja jatkuvat tappiot johtavat lopulliseen ratkaisuun.
TAPPIOPUTKI
Tulipa aloitettua synkästi, mutta tuo synkkyys kuvaa hyvin Honkarakenteen tilannetta. Yritys on tehnyt tappioita lähes kymmenen vuoden ajan vain muutamaa valonpilkahdusta lukuun ottamatta. Viimeisin osavuosikatsaus ei ollut poikkeus mustassa helminauhassa.
MATTI KUKKAROSSA
Tappiot ovat tehneet tehtävänsä ja aikanaan hyvä omavaraisuus alkaa olla romuna. Lainoittajatkaan eivät ole erityisen vakuuttuneita yrityksen elinvoimaisuudesta, sillä jo 4,4 miljoonalle lainaeurolle on asetettu kovenantti 30% omavaraisuudesta. Tämän lukeman alle omavaraisuus ei siis saa laskea tai kyseiset lainat käyvät yritykselle kalliiksi.
OMISTAJIEN KUKKAROLLA
Ratkaisuksi on vedetty osakeanti eli lisää rahaa omistajilta poltettavaksi hirsitalorakentajan operatiiviseen toimintaan. Hirsitalot ovat kuulemma alttiita tulelle, mutta että niiden valmistaminenkin on tulenarkaa toimintaa… täytyy osata arvostaa tilanteen herkkää ironiaa.
Mistä luulet see johdu. Tuode on , brändi on kova ja hintakin ei ole mielettömän korkea.
Vaikka Honkalla on hyvä tuote, brändi ja hintakin on ihan ok, niin sanoisin ongelman johtuvan kahdesta asiasta, liian tiukasta myynnin ja markkinoinnin kontrolloinnista sekä kustannustehottomuudesta.
LIIAN TIUKKA KONTROLLI
Honka pyrkii ohjaamaan ulkomaisia jälleenmyyjiään ja tytäryhtiöitään liian tiukasti sekä markkinoinnissa että myynnissä, eikä jätä tarpeeksi valtaa paikalliselle päätöksenteolle. Hirsitalo ei tuotteena ole kuin BMW tai NIKE, jotka toimivat sellaisinaan millä tahansa markkina-alueella. Hirsitaloja täytyy räätälöidä kulttuuri- ja myyntialueeseen sopivaksi ja tämä onnistuu parhaiten tukeutumalla paikallisiin asiantuntijoihin.
KUSTANNUSTEHOTTOMUUS
Honkan markkinointimateriaalit ovat usein huippuluokkaa ja yrityksen löytää yleensä sieltä, missä tapahtuu jotain rakentamiseen liittyvää. Yritys on listattu pörssiin ja on mukana korkean profiilin projekteissa, kuten nyt Consortium Sofi:ssa. Kaikki nämä toiminnot vaativat erityisosaamista ja aikaa, jotka molemmat maksavat maltaita. Ulkopuolisen silmin näyttäisi siltä, että Honkarakenteen organisaatio on aivan liian korkea, kun sitä verrataan liikevaihtoon. Toinen ilmiselvä kustannustehokkuutta heikentävä tekijä (ylimitoitetun organisaation lisäksi) Honkalla on tuotannon jakaantuminen usealle paikkakunnalle, josta yritys on älykkäästi pyrkinyt eroon keskittämällä toimintoja Karstulaan.
PROJEKTIT
No vielä kolmas tärppi tähän loppuun. Projektit eivät vie ainoastaan aikaa ja osaamista vaan myös rahaa. Honkarakenne joutuu sitomaan paljon pääomia pitkiin projekteihin. Yritys ei kuitenkaan ole rakennusyritys vaan tuotantoyritys, joten ehkä olisi aika vetäytyä projektirakentamisesta ja toimia ainoastaan tavarantoimittajana.