Honkarakenteen toimitusjohtaja Rautalinko kertoi markkinatilanteen pysyneen epävarmana, mutta silti voittoa jäi viivan alle huomattavasti enemmän, kuin viime vuonna. Irtisanomiset, lomautukset ja omaisuuden myynti ovat tehostaneet Honkarakenteen liiketoimintaa. Sijoittajat innostuivat uutisista ja osakkeen kurssi kohosi. Näyttää siltä, että Honkarakenne saattaa kuin saattaakin tehdä hieman voitollisen tuloksen vuonna 2010. Voitolliseen vuoteen tarvitaan kuitenkin reipasta myyntiä vuoden toisellakin puoliskolla. Saas nähdä miten käy.
Lueskelin tässä vanhaa (kesäkuu 2010) Honkarakenteesta kertovaa artikkelia, jonka leikkasin talteen Kauppalehdestä. Johtaja Rautalinko povaa yritykselleen parempia aikoja etenkin Venäjällä, jonne on jo toimitettu suuria projektikohteita ja lisää tuntuu menevän.
PAISTAA SE PÄIVÄ RISUKASAANKIN
Oikein hyviä uutisia! Balance Consultingin mukaan koko kaksituhattaluku on mennyt tyyliin plus miinus nolla. Kovasti on siis yritys painanut hommia, mutta onko menty eteenpäin? Kyllä se on niin, että voitolla se yritys matkustaa tulevaisuuteen.
SUURELLE ON SUURI TARVE
Suurimpana hirsitalovalmistajana Honkarakenne on elintärkeä pienemmille kilpakumppaneilleen. Honkarakenne on aina avannut latuja uusille markkinoille ja nyt sitä tarvitaan suunnannäyttäjäksi uusiin energiamääräyksiin liittyen. Hirsitalojen tulevaisuus on pelissä ja silloin on hyvä, jos alan yrityksillä on paukkuja todelliseen innovointiin (jätetään ne patentoidut nurkkatyöstöt markkinointiosaston pöydälle).
KIINTEISTÖSIJOITTAJAT HUOMIO
Hongan osake on noussut pörssissä, markkinoiden uskon hiljalleen palautuessa. Parantuvat näkymät ulkomailla, tehostunut toiminta ja johdon sitoutuminen yhtiöön nostavat osaketta joulua kohden. Erityiskiitosta Rautalingolle siitä, että toiminnassa on palattu perusasioihin ja prosesseja yksinkertaistetaan. Kauniita ja laadukkaita hirsitaloja Honka on aina osannut tehdä.