Timberheart julkisti kehittäneensä loma-asumiseen passiivihuvilan. Lehdistötiedote löytyy täältä. Timberheart on testannut prototyyppihuviloita Kemiössä jo parin vuoden ajan ja nyt oli aika julkistaa työn tulokset. Puupalkkirakenteinen passiivihuvila kustantaa ylimääräisen energiaa säästävän investoinnin jopa kahdessa tai kolmessa vuodessa.
HIRSIHUVILAN HUONO PUOLI
Perinteinen hirsihuvila on hieman epämukava satunnaiskäytössä, sillä massiivihirsien lämpeneminen ottaa aikansa ja vaatii runsasta energian kulutusta. Luonnollisesti tämä heikkous tulee esille erityisesti talvella, kun hengitys huuruaa takkaa sytytettäessä.
PASSIIVIHUVILAN MAINIO MEININKI
Perinteisillä eristemateriaaleilla eristetyt huvilat ovat olleet alttiina vuodenaikojen mukaan vaihtuvalle kosteudelle sekä erityisesti satunnaisesta käytöstä johtuvalle kosteudelle. Mikäli runkorakenteinen mökki lämmitetään muutamaksi päiväksi keskellä talvea, on vaarana se, että kosteus tiiviistyy eristeisiin ja jäätyy lämmön taas laskettua. Ei mikään mökki tällaista kestä vuosikymmeniä. Timberheartin passiivihuvila vastaa huutoon SPU:n eristeillä; ne eivät ime kosteutta lämpötilojen vaihteluissa. Kylmän huvilan lämmittäminen pitäisi tapahtua vauhdikkaasti ja energiaa säästyy.