Jul 052011
 

Kyselin aiemmin, uskaltaisitko ostaa hirsitalon Virosta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen sain viimein ensimmäisen vastauksen. Uskallusta ja kiinnostusta virolaisia hirsitaloja kohtaan näyttäisi riittävän, mutta ongelmana on tiedon puute. Mikä virolainen hirsitalovalmistaja on luotettava toimittaja?

RITSU
Ritsulla on pitkät perinteet puuteollisuudessa. Yritys sijaitsee kaukana Tallinnasta, joten sen kustannukset ovat huomattavan matalat. Yrityksen johto on asiantuntevaa ja tuotannossakin on vielä suuri osuus osaavalla käsityöllä. Pyöröhirret ovatkin tärkeässä asemassa yrityksen tuotannossa. Koneistus on sen verran ikääntynyttä, että nykyään Suomessa tarvittavat massiiviset hirsipaksuudet eivät välttämättä Ritsulta onnistu.

ONKO VIROLAINEN TALO HALPA?
Ritsu on kaikkiaan oikein hyvä vaihtoehto, mutta kun kysyt heiltä tarjousta, niin älä luule virolaisen hirsitalon lähtevän pilkkahinnalla. Suomen hirsitalomarkkinat ovat erittäin tiukasti kilpaillut ja se lieneekin syynä siihen, miksi Ritsukaan ei ole viitsinyt nähdä vaivaa kääntää kotisivujaan suomeksi. Miksi myydä taloja Suomeen, kun niitä voi myydä ruotsalaisillekin? Halpaa hirsitaloa etsivän kannattaa kääntyä kotimaisen pienveistämön puoleen.

KERRO KOKEMUKSESI
Onko sinulla kokemusta Ritsusta tai jostain toisesta virolaisesta hirsitalovalmistajasta? Mikäli on, niin kerro mietteesi kommenteissa.