Pohjalaistalo on kunnianosoitus yksinkertaiselle pohjalaiselle luonteelle. Varsinkin Etelä-Pohjanmaalla on aina katsottu tarkasti omaa napaa ja vähän vierustoverinkin. Turhan kaukaa ei ole ollut tarvetta lähteä ideoita hakemaan. Suorat seinät ja yhdenlaiset ikkunat ja talo on valmis. Pohjalaistalosta saa jokainen tehdä niin pitkän kuin haluaa – köyhät perheet tekee kahden ikkunan talon, josta löytyy tupa ja kamari – rikkaiden perheiden rakkaat talot komeilee kymmenelläkin ikkunalla yhdellä seinällä.
HIRRESTÄ ON POHJALAISTALO TEHTY
Mistäpä muusta, sillä eihän lakeuksien pelloilla kasva kuin käsivarren vahvuista ruista ja tynnyrin paksuista petäjää. Puut, jotka tervanpoltolta säästyivät jousivat pohjalaistalon seinähirsiksi. Tervarahat ja salpietarin valmistus takasivat tulot, joilla suurten talojen rakentaminen rahoitettiin. Pohjalaistalojen erityispiirteenä oli aina 1800-luvulle asti kaksipihaisuus, jossa talot rakennettiin kehiin, antamaan turvaa lakeuksien tuulilta, mutta vähitellen monimutkaiset talorakennelmat ja asetelmat väistyivät, sillä maatalouden tarpeisiin vaadittavien rakennusten määrä ja muoto muuttuivat.
EDULLINEN HIRSITALO
Jos haluat edullisen hirsitalon, unohda monimutkaiset vouhotukset, joita nykyaikaisissa hirsitaloissa näkee. Riisu talosta erkkerit, katokset, kuistit, erikokoiset ikkunat ja polveilevat seinälinjat. Kenkälaatikko toimii parempana mallina toimivalle ja edulliselle talolle. Sadan vuoden kuluttua talolle alkaa taas uusi elämä, kun se puretaan ja siirretään arvostettuna antiikkina uuden omistajan tontille.