Pagodit tehtiin aikoinaan pelkästään puusta ja tietenkin tiilistä. Nykyään rakennusmateriaalina on lähinnä betoni, mutta näissä kahdessa pienessä rakennelmassa oli aito puurunko. Voimakkaasti kaartuvat räystäät oli rakennettu pinoamalla ohuita kattotiiliä vinottain ja asettamalla niiden päälle erityisesti tarkoitusta varten muotoillut koristepalat. Työlästä.
Muutamia viikkoja sitten minuun otettiin yhteyttä Imagekivi-yrityksestä. Kaverit olivat törmänneet puuntyöstön ongelmiin tehdessään vaativia kivipinta-asennuksia. Kaikki alkoi ongelmaan törmäämisestä ja nyt yrityksellä on valmis ratkaisu. Joku saattaa kummastella nimeä, mutta lue jutun loppuun, niin yllätys paljastuu.
KESKIEUROOPPALAISESSA PUURAKENTAMISESSA ON LAATUA
Keski-Euroopassa eritoten Sveitsissä ja Itävallassa pientalojen rakentamisessa käytetään lohenpyrstöliitoksia puurunko rakentamisessa. Kyseinen liitos on luotettava, vahva ja mahdollistaa kauniin liitoksen. Näin voidaan jättää runkopalkit osittain tai kokonaan näkyviin.
KAUNEUS ON SIISTISSÄ TYÖJÄLJESSÄ
Tämä tapa rakentaa antaa oman kauniin sävynsä sisustamiseen, puupalkit näkyvissä joko puhtaana puuna tai eri värisävyillä pinnoitettuna asukkaan mieltymyksen mukaan. Tavallista 41×70 runkotolppaa järeämmät ratkaisut ovat omiaan näyttäville puuliitoksille. Tästä seuraa kaunis rakenne, mutta myös paremmin ääntäeristävät väliseinät. Asumismukavuus paraneekin usealla eri tavalla.
AMMATTILAINEN ARVOSTAA LATTIALÄMMITYKSEN SÄÄSTÄVÄÄ LIITOSTA
Nauloja ei tarvita, joten vesikiertoinen lattialämmitys ei kärsi sattumanvaraisista naularei’istä. Sama pätee muidenkin rakenteiden kanssa, sillä vain päätytolpat sekä ylä- ja alajuoksut vaativat erityistä varovaisuutta; muiden rakenteiden rajapintoina. Ylimääräinen työ maksaa itsensä takaisin korjaamistarpeen vähentymisenä ja viimeistään laatua arvostavan asiakkaan lompakolla.
IMAGEKIVI TARJOAA RATKAISUN
Imagekive tarjoaa luotettavat ja nopeat laitteistot lohenpyrstöliitosten tekemiseen Imagewood sivuston kautta, käy siellä. Lohenpyrstöliitoksen tekemiseen tarvitaan jigipari, toinen koiras- ja toinen naarasliitosta varten sekä tehokas yläjyrsin varustettuna jyrsinpäällä (esim. Mafell LO65 EC Router). Valikoimissa on useita erikokoisia jigejä, joista valitaan sopiva jigi- pari käytettävän puun mittojen mukaan. Mitä suurempi liitos on, sitä parempi on sen kestävyys.
Työstettävän puun korkeusmitat koirasliitoksille ovat Arundan jigeillä minimi 90 mm ja maksimi 420 mm. Lignatoolin jigeillä mitat ovat minimi 50 mm ja maksimi 360 mm.Lignatoolin ohjelmassa on lohenpyrstöliitos jigien lisäksi jigi suoralle tappiliitokselle sekä ohjuri puutavaran katkaisuun moottorisahalla. Tällä ohjurilla voidaan säätää leikkauskulma pysty- ja vaakatasossa +-65 astetta.

Vaikka Kiinassa sai etsiä aitoa puurakennetta kissojen ja koirien kanssa, niin vanhassa kalastajakylässä oli vielä pystyssä alkuperäisellä tekniikalla tehtyjä asuintaloja. Sisällä oli pimeää ja kosteaa, mutta hyvin oli puu jaksanut.
Erityisesti japanilaiset ovat kunnostautuneet puuliitoksissa. Kirvesmiehelle on kunnia-asia, että puukappaleet saadaan liitettyä toisiinsa ilman nauloja tai muita rautoja. Etuna tällaisessa rakentamisessa on tietysti se, että materiaalit ovat aina olleet saatavilla. Nykypäivän rakentamiseen tämä rakentamisjärjestelmä on jäänyt lähinnä työskentelytapana, sillä asiakkaat ovat tottuneet näkemään lopputuotteessa tietynlaisia liitoksia ja tuotanto täytyy mukauttaa asiakkaan toiveisiin. Pilaripalkkitaloa tilatessasi muista tarkistaa, tarjoaako toimittajasi puutappiliitoksia. Mikäli tappiliitokset ovat saatavilla tuote on laadukas ja kestää päivänvalon.




