Uudeksi yritykseksi, Benerhirsitalot on yllättävän mielenkiintoinen ja tarjoaa useita ratkaisuja, joille tänään löytää tekijöitä vain suhteilla. Yrityksessä on lähdetty siitä, että tekemällä asioita eri tavalla, kuin muut, saadaan myös erilaisia tuloksia. Tässä tapauksessa erilaista ja samalla mielenkiintoista ovat käytetyt erittäin perinteikkäät hirsitalotekniikat.

TURVEKATOT

Minulle mielenkiintoisin asia Bener hirsitaloissa on se, että yritys tekee turvekattoja erilaisilla tekniikoilla. Uskoisin, että niille löytyy huomattavan paljon kysyntää sillä luonnonmukainen rakentaminen on nousussa ja erityisesti pienemmissä loma-asunnoissa käytetään paljon ympäristöä säästäviä ratkaisuja. Olen aiemmin sivunnut turvekattoja näissä artikkeleissa, nyt kun tekijä on tiedossa, niin pitää kirjoittaa asiasta yksityiskohtaisemmin.

Mökillä uskalletaan käyttää myös hieman rohkeampia rakennustapoja, koska kyseessä ei kuitenkaan ole yhtä suuri investointi, kuin esimerkiksi hirsitalo. Usein mökit jäävät perheeseen seuraavan sukupolven elämää rikastuttamaan, tässä tapauksessa on tärkeää, että tunneside on mahdollisimman voimakas. Minun mielestä talo synnyttää sitä enemmän tunteita, mitä erikoisempi se on. Mitä mieltä sinä olet?

PERINNENURKAT

Hirsinurkat ovat tänään lähes poikkeuksellisesti konetyöstettyjä ja siten hieman persoonattomia. Persoonallisuutta hakevat voivat kääntyä käsityöläisten puoleen. Käsityönä tehdyt lohenpyrstönurkat ovat nykyään harvinaisia, mutta Bener hirsitaloilta sellaisia voi tilata.

Asia joka lohenpyrstönurkasta tulee tietää on se, että ne kutistuvat ja muuttuvat vetoisiksi kuivuessaan. Tämän vuoksi lohenpyrstönurkka on omiaan esimerkiksi tyylikkäässä saunarakennuksessa, joka ei tiiveyttä kaipaa vaan jopa suorastaan nauttii pienestä vedosta.

UNIIKIT RATKAISUT
Jos puu on mahdollista veistää johonkin tiettyyn muotoon, niin Bener hirsitalot on yritys, joka siihen pystyy. Kysy rohkeasti perinneprojektillesi toteuttajaa.

Tänään pidetään virsi lyhyenä, mutta kauniina. Mainitsin aiemmin pohjalaistalot ja ohessa on joitakin linkkejä, jotka osoittavat eri hirsitalovalmistajien perinnemalleihin. Nämä valinnat ovat tietysti allekirjoittaneen tekemiä, jos sinulla on asiaan lisättävää, niin jätä kommentti. Joku järjestys sitä pitää olla, mutta kun en usko omaan talomakuuni, niin asettelin yritykset järjestykseen niiden liikevaihtoon (syksy 2009) perustuen. Minulle suurin yllätys oli Honkan heikko perinnemallivalikoima tai ehkä en vain onnistunut niitä kotisivuilta löytämään.

Honka
Tapiontupa

Kontio

Niemelä
Koskela

Finnlamelli
KotiOnni 130
KotiOnni 133
KotiOnni 163
Aurinkokartano 250

Mammuttihirsi
Victory City -mallistossa on monta perinteisiin nojaavaa taloa.
Nimensä mukaisesti Classic -mallistossa on myös monta perinnetaloa, katso myös heidän muuttovalmiit mallit.

Lapponia House Oy
Lapponialla on Metsola -mallisto, johon on koottu perinteiset muodot omaavia taloja.

Honkatalot
Valitettavasti en saanut tähän hirsitalomalliin linkkiä aikaiseksi, joten suunnista sen perään nimen avulla – Solina 225

Kuusamo Hirsitalot
Sipru on muuten aika hauska nimi, tietääkö joku mitä se tarkoittaa?

Löytyykö lukijoista joku, joka olisi osannut asettaa yritykset oikeaan järjestykseen?

PERINTEINEN HIRSITALO
Lähes kaikkien suomalaisten mielikuva hirsimökeistä ja hirsitaloista sisältää rantaviivaa ja vetoisaa pyöröhirttä. Nykyiset hirsirakennukset ovat jotain aivan muuta. Valitettavasti nämä pölyttyneet mielikuvat ovat olleet kuin bensaa liekkeihin kiivaasti vellovaan keskusteluun talojen ja erityisesti hirsitalojen energiatehokkuudesta. Aiemmin kirjoitin aiheesta artikkelissa “Ovatko hirsitalot tiiviitä?” ja selvitin asian oikeaa laitaa.

UUDET VAATIMUKSET
Tulevat rakennusmääräykset lisäävät vaatimuksia rakennusten energiatehokkuudelle ja ne astuvat voimaan 2010. Hirsitalojen suhteen vaikutukset ovat olleet merkittäviä. Laskentaperusteet ovat ottaneet huomioon lähinnä tekniset eristysarvot ja rakennusmateriaalien elinkaari, kuten myös käytetyt energialähteet ovat jääneet toissijaisiksi tekijöiksi.

TULEVAT MUUTOKSET
2012 tilanne paranee, sillä laskelmiin otetaan mukaan myös energian tuotantomuoto. Hirsitaloasujat ovat usein luontoa kunnioittavia ihmisiä, jotka haluavat asua luonnonmukaisesti ja ehkä hieman maalaisidyllisesti. Nämä arvot johtavat monesti siihen, että hirsitaloja lämmitetään pelleteillä tai maalämmöllä, ja monet ovat hankkineet myös aurinko- ja tuulivoimaa. Ei ihme, että hirsitalon omistaja voi katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. Ainut, mikä jää hieman harmittamaan, on se, kuinka rakennusmateriaalin ja itse asunnon elinkaarta ei siltikään tulla huomioimaan tarpeeksi. Hiilinieluina hirsitalot saattaisivat olla jopa oikeutettuja päästökauppaan.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha