Jokainen hirsitaloa tai hirsimökkiä ostava on kovan paikan edessä. Hankinnan hintaluokka on sen verran korkealla ylähyllyllä, että kaikki päätöstä helpottavat tekijät ovat tärkeitä. Hirsitalofirmat tarjoavat ilmaisia suunnittelukäyntejä, arvioita, tarjouksia, talvietuja ja ateriasettejä. Päätöksen hetkellä kynnys on kuitenkin korkealla, sillä rahat hirsitalopakettiin täytyy löytyä allekirjoituksen hetkellä. Tämän pisteen jälkeen hirsitalopaketin ostaja jää melko yksin selvittelemään joskus tontille saapuvia puukasoja, ja siitä se rahan meno vasta alkaakin. Tässä olisi rautainen myyntivaltti hyvälle hirsitalotehtaalle.

PROJEKTISUUNNITTELU OSAMAKSULLA

Olen ollut mukana suunnittelemassa monia taloja ja en voi kuin ihmetellä, miksi hirsitalosuunnittelu kattaa lähinnä huoneohjelman ja lupakuvat. Eikö olisi vähintäänkin avuliasta olla mukana projektissa siten, että suunnitellaan kokonaisuus, jossa arkkitehtisuunnittelu on selkeästi aseteltu omalle paikalleen. Hirsitalotoimituksen jälkeenkin olisi kaikki asiat selvillä tai ainakin tiedettäisiin, mitä tulee selvittää. Kun ihminen tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, hän muuttuu luottavaiseksi asiakkaaksi ja aloittaa toimivan yhteistyön. Myisin hirsitalot suunnittelusopimuksilla, joilla olisi joustavasti maksuaikaa. Asiakas saisi rauhassa asettaa luottamuksen talotehtaan harteille ja yhteistyö syventyisi luonnollisesti. Varsinaiseen myyntisykliin tämä tuskin toisi paljoa lisäaikaa, sillä suunnittelu ottaa aina oman aikansa kokonaistoimitusajasta. Tällaisessa tilanteessa kilpaileva talotehdas olisi heikoilla, esittäessään tarjouskyselijälle pelkkää tarjousta… mitä sitä tarjouspaperilla tekee, kun toinen yritys on valmis asiantuntevaan suunnitteluprosessiin järkeviä kuukausimaksuja vastaan?

POSTIMYYNTI
Postimyynti kehittyi suosituksi tavaksi myydä tuotteita Amerikassa. Suuressa maassa vähittäiskaupat olivat harvassa ja erikoistuotteita oli vaikea saada maaseudulla. Postilla tuotteet voitiin toimittaa perille etäisyydestä huolimatta, kunhan kyse ei ollut tuoretavarasta. Maksut suoritettiin etupäässä tilauksen yhteydessä eli rahat suljettiin kirjekuoreen tilauslistan kanssa.

ENNAKKOMYYNTI
Varhaisimpia osamaksumuotoja oli etukäteinen osamaksu, jossa asiakas toi kauppiaalle tietyn summan joka viikko, kunnes tuote oli maksettu ja asiakas sai sen itselleen. Tätä ostamisen muotoa kutsuttiin layaway -kaupaksi.

RAHOITUSJÄRJESTELMÄ

Rahoitusjärjestelmän kehittyessä otettiin käyttöön erilaisia maksutapoja, ja erissä -sekä luotolla maksaminen muodostuivat käteismaksuja suositummiksi. Layaway -maksaminen vaihtui korolliseen luotolla ostamiseen ja korollisiin osamaksuihin, joissa tuote saatiin käyttöön välittömästi ja maksettiin myöhemmin.

HIRSITALOPAKETTIEN MAKSUEHDOT

Yritykset tarjoavat aika vähän erilaisia maksumuotoja, lähinnä kyseeseen tulevat ennakkoon maksettava kokonaiskauppasumma tai toimitusten mukaan tehtävät maksusuoritukset, jonkin verran käytetään pankkitakauksia. Onhan se hyvä pitää maksuasiat yksinkertaisina, mutta lähes kaikilla aloilla on tapahtunut hidas muutos, jossa tuotteiden ja palvelujen myyjät tarjoavat myös oman luottosopimuksen tuotteen hankintaan. Korkotuotto menee sitten omaan taskuun, eikä pankin. Lisäetuna olisi varmasti enemmän asiakkaita, sillä lisämahdollisuudet tuovat aina lisää kiinnostuneita ovelle.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha