Eskelisellä on kova tausta erityisesti tuotannollisten yritysten johto- ja asiantuntijatehtävistä. Ensimmäisiä tekemiään huomioita Eskelisellä oli se, että Nunnauuni tarvitsee toimia, joilla työstetyn vuolukiven hyötykäyttöä lisääntyy ratkaisevasti. Tulkitsen tätä suomenkielelle siten, että tuotekehitystä tarvitaan uusien tuotteiden lanseeraamiseksi. Mies vaikuttaa perinteiseltä tuotejohtajalta, saas nähdä onko mies – tässä markkinatilanteessa – oikealla paikalla Nunnauunin pankolla.

Nunnauuni on kehittänyt uudenlaisen tulisijan. Nunnauuni kutsuu tuotetta MammuttiSydän-lämpöenergiavaraajaksi – kuninkaallisella lapsella on pitkä nimi. Kyse lienee oikeasti uudesta tuotteesta, eikä vain uudesta markkinointikampanjasta, sillä sille on haettu kahta patenttia. Keksinnön tavoitteena on vähäpäästöisten tulisijojen valmistus.

VARAAJA PARANTAA TEHOKKUUTTA

Nunnauuni kertoo varaajan parantavan kaminoiden, sisustustakkojen ja kiukaiden energiatehokkuutta. Polttoteho nousee palamisen tehostuessa ja puiden palaessa nopeammin. Varsinainen hyöty saavutetaan siten, että varaaja liitetään varaamattomaan tulisijaan tulisijan valmistajan tehtaalla. Varaaja ei siis sovellu lisäosaksi vanhaan tuotteeseen, vaan sillä on merkitystä erityisesti kevyttulisijojen valmistajille. Nunnauuni hakeekin uutuustuotteelleen yhteistyökumppaneita valmistukseen, mutta on myös valmis myymään valmistuslisenssiä.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha