Lueskelin tuossa Rakennuslehti:ä päiväykseltä 7.5.2009. Kyseisessä numerossa on todella mielenkiintoisia taulukoita rakennusalan yrityksistä. Listauksia löytyy laidasta laitaan ja esimerkiksi tuoteteollisuuden listasta löytyy hirsitalovalmistajia. Honkarakenne ja Kontiotuote ovat aivan peräkanaa ja mikä mielenkiintoisinta, niin yritysten välimatka liikevaihdossa alkaa olla sen verran vähäinen, että suurimman kruunu saattaa vaihtua Honkarakenteelta Kontiotuotteelle jopa tämän vuoden aikana.

MIKÄ VAIVAA HONKAA?

Syynä mahdolliseen kruunun vaihtumiseen on Honkarakenteen merkittävä riippuvuus ulkomaan markkinoista, joilla se on tehnyt paljon virheitä jakeluverkossaan ja markkinoinnissaan. Honkarakenteella on lisäksi suuri painotus projektirakentamisessa ja rahoitusmarkkinoiden kurimuksessa kyseiset isot projektit helposti hyllytetään. Honka on myös kannattavuudeltaan heikossa jamassa ja omavaraisuus on pudonnut tasaisesti. Yritys tarvitsee voimakkaan korjausliikkeen ja siitä seuraa suuria kertakustannuksia.

KONTIOLLA ON LÄÄKE

Kontiotuote puolestaan on onnistunut nousemaan Suomen markkinoiden suurimmaksi hirsirakennusten valmistajaksi. Pitkällinen markkinointityö on jo vuosia keskitetty erityisesti kotimaan markkinoille ja ulkomailla on käytetty muita konsteja. Kotimaan rakennusmarkkinat ja erityisesti mökkimarkkinat joille Kontiotuote on erikoistunut näyttävät pysyvän suhteellisen vahvoina vuonna 2009. Positiivisten ja negatiivisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta johtuen Honkarakenne tulee edelleen putoamaan liikevaihdollaan, mutta Kontiotuote menestyy paremmin, pudotusta saattaa tulla, mutta hyvin vähäisessä määrin.

Hirsitalojen toimittaminen on hankalaa puuhaa. Lähes jokaisessa hirsitalopaketissa on jonkinlaisia virheitä. Nämä virheet ovat yleensä aina inhimillisten virheiden tulosta. Virheet kasautuvat johtuen tiukoista aikatauluista, henkilöstön vaihtuvuudesta, suunnitelmien muutoksista, alihankkijoiden virheistä ja yhteistoiminnan pettämisestä.

VAIN YKSI VIRHE KUUKAUDESSA

Kokeneet työntekijät erehtyvät harvoin virheisiin, mutta niitä sattuu silti. Yhden hirsitalon toimituksessa on mukana niin monta eri henkilöä, että suurella todennäköisyydellä ainakin yksi osuu sinunkin hirsitaloon. Yksilöllisiä taloja valmistavat hirsitalovalmistajat ovat useimmin tämän ongelman ääressä, kun taas vakiomallitoimituksiin luottava hirsitaloyritys välttää suurimmat kököilyt rutiinin armosta.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha