Hirsitalot ovat oivallisia asumuksia alueilla, joilla esiintyy maanjäristyksiä. Tämä johtuu siitä, että hirsiliitokset eivät ole kiinteitä, vaan antavat hieman periksi saumakohdista. Tavallaan hirsitalo tanssii järistyksen mukana ja valssin loputtua jää aloilleen seisomaan.

Kuva Haitin maanjäristysalueelta. Kuvan on alunperin julkaissut United Nations Development Program.

Kuva Haitin maanjäristysalueelta. Kuvan on alunperin julkaissut United Nations Development Program.

SUOMALAISHANKKEEN TAUSTAA
Haitin maanjäristys iski vuoden 2010 alussa ja suuri osa maan rakennuskannasta tuhoutui. Kansainvälinen yhteisö lupasi yhteensä noin kymmenen miljardia dollaria maan jälleenrakentamiseen, joten ainakin rahoitus on kunnossa. Suururakan ongelma on hankkeen koordinointi ja resurssien riittämättömyys. Aiemmin keväällä suomalaisten yritysten valtuuskunta kävi tutustumismatkalla Haitissa ja samalla solmittiin alustavia sopimuksia tulevista toimituksista. Hyvin suunniteltu on osittain tehty…

EARTH AID FINLAND
Suomalaiset ovat nyt perustaneet yhteenliittymän, jossa on yrityksiä, jotka tarjoavat erityisesti infrastruktuuria ja rakennusmateriaaleja, kuten myös katastrofin jälkeisessä pulassa tarvittavia kulutustarvikkeita. Ensimmäiset tilaukset on jo saatu joten tutustumismatka lienee maksanut itsensä takaisin. Hirsitalovalmistajista toiminnassa on varmasti mukana kaksi yritystä: Honkarakenne ja Maanhonka. Ovatko nämä yritykset saaneet kauppoja; sitä en tiedä.

Edellisessä jutussa kirjoitin siitä, kuinka sinistyneen puun kysyntä kasvoi nerokkaan markkinoinnin ansiosta. Lunawood ja Lameco ovat nyt yhdessä kehittäneet lämpökäsitellyn hirren, jonka ominaisuudet ovat väitetysti paremmat, kuin normaalien lamellihirsien. Ensinnäkin lämpökäsitellyn hirren väri muuttuu ja tällöin kuluttajan vakuuttaminen tuotteen erilaisuudesta helpottuu. Toiseksi, kun tuote saa lisäominaisuuksia, kuten paremman eristävyyden, tiiveyden, lahon kestävyyden, niin ainakin paperilla tämä tuote on arvokkaampi, kuin normaalit lamellihirret.

MUUTTUVATKO HIRSITALOMARKKINAT?

Miten tämä näkyy hirsitalomarkkinoilla? Ainakaan itse en ole huomannut esimerkiksi Mammuttihirren lähteneen markkinoimaan tätä tuotetta. Mammuttihirsi on sen verran mestarillinen kuluttajamarkkinoija, että siltä vetoa ensimmäisenä odotan. Pitäisi kilauttaa jollekin lehdistötiedotteessa mainituista yhteyshenkilöistä ja kysyä sitä, onko uutuustuote saatavilla vain Lameconin kautta, vai lisensoidaanko tekniikkaa muillekin valmistajille.

Toisaalta kummastuttaa se, että Lameco ei mainitse tuotteesta sanallakaan omalla kotisivullaan. Onko lämpökäsitelty hirsi lainkaan niin erinomainen, kuin yritykset yhteen ääneen väittävät? On se kumma, kun Suomessa investoinnit rajoittuvat tuotantoon ja kehitykseen, markkinointi pärjätköön omillaan. Nyt nopeasti joku listaamaan niitä yrityksiä, jotka ostavat lamellihirtensä Lameconilta, niin päästään tarkkailemaan tulevaa tarjontaa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että tämäkään uutuustuote ei mullista hirsitalomarkkinoita, mutta odotellaan…

Uutiskirjeen on tilannu jo sen verran moni, että täytyy panostaa sen julkaisuun. Olen päättänyt, että se ilmestyy jokaisen kuukauden viimeisenä päivänä ja kertoo lähinnä siitä, mitä kyseisen kuukauden aikana on tapahtunut erityisesti tällä sivustolla, mutta myös hirsitalo- ja pientaloteollisuudessa yleensä.

Puilla on kaikenlaisia luontaisia tuholaisia, jotka pyrkivät täyttämään mahansa ja samalla aiheuttavat uta kasvua, epämuodostumia ja jopa puiden kuolemia. Yrityksillä on samankaltaisia vihulaisia ja jatkuvat tappiot johtavat lopulliseen ratkaisuun.

TAPPIOPUTKI
Tulipa aloitettua synkästi, mutta tuo synkkyys kuvaa hyvin Honkarakenteen tilannetta. Yritys on tehnyt tappioita lähes kymmenen vuoden ajan vain muutamaa valonpilkahdusta lukuun ottamatta. Viimeisin osavuosikatsaus ei ollut poikkeus mustassa helminauhassa.

MATTI KUKKAROSSA
Tappiot ovat tehneet tehtävänsä ja aikanaan hyvä omavaraisuus alkaa olla romuna. Lainoittajatkaan eivät ole erityisen vakuuttuneita yrityksen elinvoimaisuudesta, sillä jo 4,4 miljoonalle lainaeurolle on asetettu kovenantti 30% omavaraisuudesta. Tämän lukeman alle omavaraisuus ei siis saa laskea tai kyseiset lainat käyvät yritykselle kalliiksi.

OMISTAJIEN KUKKAROLLA
Ratkaisuksi on vedetty osakeanti eli lisää rahaa omistajilta poltettavaksi hirsitalorakentajan operatiiviseen toimintaan. Hirsitalot ovat kuulemma alttiita tulelle, mutta että niiden valmistaminenkin on tulenarkaa toimintaa… täytyy osata arvostaa tilanteen herkkää ironiaa.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha