Tänään olen kirjoittanut hiilinieluista. Lupaan, että tämä jää viimeiseksi aihetta käsitteleväksi kirjoitukseksi (tälle päivää). En ole nähnyt yhdenkään suomalaisen hirsitalovalmistajan sivulla selkeitä toimenpiteitä sille, miten yritys aikoo korvata metsästä otetut puut. Taitaa olla ajatuksena ihan uusi – että pitäisi ulottaa näkökenttä omaa kirjanpitoa kauemmas. Useimmin ympäristöasiat kuitataan seuraavilla väitteillä: puu on uusiutuva raaka-aine, hirsitalotehdas on energiaomavarainen ja puut tulevat talousmetsistä.

Tässä olisi loistava tilaisuus tehdä Mammuttihirret ja syleillä tulevia vaikeuksia. Kun ihmiset kyselivät epätietoisina mahdollisuudesta rakentaa hirsitaloja myös tulevaisuudessa, Mammuttihirsi oli se yritys, joka sanoi, että kyllä onnistuu. Muualla myyjät jupisivat jotain epätietoisina ja nyt Mammuttihirsi dominoikin Suomen hirsitalomarkkinoita. Mutta takaisin loistavaan tilaisuuteen eli siihen, miten hirsitalovalmistajat voisivat hyödyntää markkinoinnissaan tunnollista yhteiskuntavastuutaan.

Netissä toimii useita lahjoituksiin perustuvia sivustoja, jotka pyrkivät pelastamaan maapallon maapala kerrallaan. Mainosta katsoessaan vierailija ohjaa tuotot luonnonsuojeluun. Hirsitalotehtaan pitäisi lahjoittaa metsän ostamiseen pieni summa jokaisesta myydystä talosta ja muuttaa nuo metsät suojelualueiksi eli pysyviksi hiilinieluiksi. Sehän olisi vähän sama, kuin lentomatkailijan synninpäästö, kun maksaa ylimääräisen hiilidioksidimaksun. Metsäpalan ostaminen olisi vain paljon konkreettisempaa, asiakkaallekin voisi teosta siunaantua näyttävä todistus. Hirsitaloteollisuus voisi ottaa asian ajaakseen ja tehdä välillä jotain teollisuudenalan kilven kiillottamiseksi.

Minua alkoi kummastuttaa Paula Lehtomäen kommentit Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Miten voi olla mahdollista, että Suomi joko hyötyy tai kärsii suurista metsävaroistaan? Tämä tietämättömyyden logiikka perustuu siihen, että neuvotteluissa halutaan asettaa jokin perusindeksi maakohtaiseksi lähtökohdaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomi ei suoraan hyödy siitä, paljonko meillä on metsiä vaan siitä, kasvaako vai väheneekö metsäala verrattuna indeksivuoteen. Indeksivuoden valinta onkin tärkeä asia, valitaanko se vuosikymmenten takaa vai päädytäänkö peräti takaisin tulevaisuuteen…

SE PALAA SITTENKIN
Suomi pyrkii aktiivisesti kasvattamaan puuenergian tuotantoa ja tämä saattaa johtaa siihen, että tulevaisuudessa metsäala saattaa pienentyä nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Täten vilpitön motiivi fossiilisten polttoaineiden vähentämiseen ja bioenergian osuuden lisäämiseen saattaa kääntyä pankissa melkoiseksi lisälaskuksi, kun taas iloisesti kasvavat metsät toisivat merkittävää taloudellista hyötyä. Todellakin – peli on vielä avoin.

Päivän Helsingin Sanomissa Paula Lehtomäki kertoo, että Kööpenhaminan ilmastokokouksessa ei olla päästy sopuun tavasta, jolla hiilinielut otetaan huomioon sopimuksessa. Jostain syystä neuvottelujen lopputulemana saattaa olla joko suuret kompensaatiot tai vailtavat maksut. On se hienoa, miten neuvottelemalla saadaan selvätkin asiat solmuun juuri sopivasti – niin että mahdollisimman moni voi asian hyväksyä.

Nimensä mukaisesti hiilinielu nielee hiiltä, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole eläinkunnan edustaja tai mörkö, vaan termillä viitataan biologisten mekanismien kykyyn sitoa hiiltä ilmasta. Suomessa on kaksi suurta hiilinielumekanismia metsät ja suot. Molemmissa maastotyypeissä erilaiset kasvit sitovat ilmasta hiilidioksidia, ja käyttävät sitä kasvamiseen. Niin kauan kuin kyseinen kasvi on elossa, hiili pysyy sidottuna siihen. Lahoaminen ja palaminen vapauttavat sidotun hiilen ja prosessin tuloksena on uutta hiilidioksidia ilmakehään. Hirsirakentaminen on hyvä keino pidentää hiilen luontaista kiertoa, sillä hirsissä puu saa jopa satoja vuosia lisäaikaa ennen kuin palaa tai lahoaa.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha