Taloussanomat julkaisi taannoin jutun siitä, millaiset asunnot säilyttävät arvonsa. Mukana oli paljon maalaisjärjelle tuttuja asioita.

HYVIN RAKENNETTU TALO SÄILYTTÄÄ ARVONSA

Ensimmäinen huomio oli se, että hyvin rakennettu talo säilyttää arvonsa vaikka sillä olisi ikää jo useampi vuosikymmen. Tämä näkyy erityisesti 50- ja 60-lukujen taloissa joissa on käytetty luonnollisia laatumateriaaleja ja oikeaa rakennustekniikkaa. Rintamamiestalot ovat tämän aikakauden selkein esimerkki arvostusta nauttivasta rakentamisesta.

OIKEASSA PAIKASSA SIJAITSEVA TALO SÄILYTTÄÄ ARVONSA

Ihmiset ovat aina maksaneet sijainnista, joskus kaukaisesta ja joskus läheisestä. Talot jotka sijoittuvat keskustojen ja maaseutujen välimaastoon ovat hankalia luokitella ja siten hankalia myydä. Sijainti on kuitenkin tekijä, joka määrittää ensinnäkin tontin hinnan ja on sitä kautta tärkeä tekijä talon hinnan määrityksessä. Sijainti määrää myös sen, millaisia palveluja on saatavilla ja mitä enemmän sitä kalliimmaksi sijainti käy lompakolle.

TUNNELMAA OLLA PITÄÄ

Tunnelmallinen talo säilyttää arvonsa paremmin, kuin talo ilman persoonallisuutta. Rintamamiestalo on arvokkaampi isolla puistomaisella tontilla, jolla kasvaa omenapuita. Kivitalo taas kestää paremmin kaupunkimaisempaa ympäristöä ja asfaltoituja teitä.

MITEN HIRSITALOT?

Yleisesti hirsitalot vertautuvat rintamamiestaloihin, joten siinä mielessä hirsitalojen omistajat ovat hyvässä seurassa. Napakymppi siitä, jos hirsitalo sijaitsee maaseudulla tai puistomaisella tontilla. Näissä tapauksissa talon arvo saattaa lähennellä uuden pakettitalon hintaa.

Ikuisuusprojektit taitavat olla kaikille tuttuja, ne vaativat tekijältään valtavasti aikaa ja vaivaa, jota jostain syystä ei ole saatavilla ja juuri tästä syystä ikuisuus kutsuu. Oikeasti kyse on paljolti siitä, mitä oikeasti haluaa saada aikaan. Tarpeeksi tärkeille asioille löytyy aina tilaa kalenterista ja nyt minun on viimein tullut aika keskittyä rakennusoppaan kirjoittamiseen. Projekti alkaa uudella innolla tänään ja jatkuu arkipäivisin vähän kerrallaan. Valmista jälkeä syntyy ihan varmasti.

Minulta meni tämä tapahtuma täysin ohi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt ainakin tiedän, minne suunnistan ensi syksynä nauttimaan annoksen vanhoja perinnetaloja. Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa pääsee tutustumaan Loviisan vanhan kaupungin taloihin (pääsylipun lunastamalla tosin).

LOVIISAN VANHASSA KAUPUNGISSA ON TYYLIÄ

Loviisassa on upeita vanhoja taloja ja ne sijaitsevat aivan upeassa ympäristössä meren ja harjun välissä. Miljöö on siis mitä mahtavin. Olen käynyt kiertelemässä katuja, mutta tuolloin en ole päässyt käymään sisällä, vaan harmillisesti täytyi tyytyä epämääräiseen kurkkimiseen, mutta jo se osoitti, että talot ovat tulvillaan vanhaa tyyliä. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka ja jos olet yksi niistä ihmisistä, jotka eivät usko ennen kuin näkevät itse, niin tässä kuvamaistiainen Loviisan Wanhat Talot -kotisivulta.

Kaupunginarkkitehti Tynkkysen suunnittelema vanha Villa

Kyllä ennen osattiin. Tämä kuva on Loviisan Wanhat Talot -kotisivulta. Kannattaa käydä vierailemassa ja katsastamassa muutkin perinnetalo, niitä on nimittäin aika liuta. Kannattaa varata vierailuun kokonainen päivä, kun ensi vuonna käyt tutustumassa tapahtumaan.

Maanmittauslaitoksen tilastot näyttävät roimaa nousua alkuvuoden kiinteistökaupoissa sekä määrät että hinnat ovat nousussa. Erityisesti tilastoista erottuvat pientalotontit ja kesämökit.

MIKSI HINNAT NOUSEVAT?

Kaikki tietävät, että taloudellinen tilanne maailmalla ja Suomessa on kaukana erinomaisesta. Ainut taloudellinen tekijä, joka puhuu hintojen nousun puolesta on alhainen korkotaso – halvalla rahalla on helppo ostaa kalliilla. Venäläiset, tai yleensä ulkomaiset ostajat, eivät selitä nousua, sillä ulkomaisten osuus ostajina on laskenut.

ELÄKELÄISET TULEVAT

Olen sitä mieltä, että tässä näkyy eläkkeelle siirtyvien suurten ikäluokkien luoma piikki. Suomalainen haluaa rentoutua pitkän työuran jälkeen kesäpaikalla, ja koska monen eläkeläisen talousmurheet rajoittuvat uhkakuviin sairauksista, on heillä selkeä budjetti käytettäväksi loma-asumiseen. Kolikon kääntöpuolella on eläköityvien taakseen jättämät työpaikat, jotka luovat lisää varallisuutta niille, jotka paikat täyttävät.

PS. Tonttikaupat tarkoittavat kasvavaa kysyntää talotehtaille. Taitaa olla ensi vuodeksikin luvassa ripeää rakentamista.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha