Suomalaisia hirsitaloja ja hirsihuviloita myydään Viroon viikottain. On helppo kuvitella, että ovi kävisi toiseenkin suuntaan, sillä virolaisten hirsimökkien ja hirsitalojen hintataso on 10% – 30% suomalaista hintatasoa alempi. Jostain syystä suomalaiset eivät kuitenkaan ole löytäneet virolaisia valmistajia.

VIROLAISTEN HIRSITALOJEN LAATU ON KORKEA
Kävin taannoin Virossa rakennusmessuilla ja ainakaan laatuseikat eivät voi olla selityksenä virolaisten hirsitalojen näkymättömyyteen Suomessa. Talon laatu on korkea ja veljeskansan käytössä on pääsääntöisesti samat valmistusvälineet ja -tekniikat, kuin meillä täällä Suomessa. Monella yrityksellä oli pitkä historia ja tasaista kasvua, joten toimitusvarmuus ja yleinen luotettavuus ovat myös kunnossa.

OSTAISITKO SINÄ VIROLAISEN VALMISTAJAN TEKEMÄN HIRSITALON?
Niin, ostaisitko, ja miksi? Katso myös minun suositukseni hyvästä virolaisesta hirsitalovalmistajasta.

ROMANTTISEN RUSTIIKKINEN TUNNUSTUS

Romanttisen Rustiikkia Tunnustus

Romanttisen Rustiikkia Tunnustus

En voinut julkaista tätä eilen aprillipäivänä, koska siitä olisi seurannut pienoisia uskottavuusongelmia. Olen paljon velkaa monelle sisustuksesta, remontoinnista ja rakentamisesta kirjoittavalle bloggaajalle.

Monta kertaa hirsitalokauppa on ollut askeleen lähempänä, kun tyyliä muuttamalla talosta on saatu asiakkaalle sopivampi. Osoittaakseni näille bloggaajille ja monelle muulle hyvin ansaittua tunnustusta, päätin luoda aivan oman romanttisrustiikkisen tunnustuksen.

PALKINNOT - JIHUU!

Neljä kappaletta Hirsitalo-lehden vuosikertatilausta, joko sinulle tai valitsemallesi henkilölle.

SÄÄNNÖT

Koska kyseessä on ihan oma juttuni, säännöt eroavat hieman normaalista tunnustuksen jälleenlähettämisestä. Olet mukana arvonnassa, kun lähetät tunnustuksen neljälle ja lisäät artikkeliisi linkin myös tähän kirjoitukseen. Minun on sitten helppo tarkastaa, ketkä linkittävät artikkeliin ja arpoa vuosikerrat linkittävien blogien kesken.

Tunnustus saa jäädä elämään omaa elämäänsä, mutta palkintoarvonnan takaraja on toukokuun loppu. Tälle sivulle tulee myös lista kaikista niistä sivuista, jotka ovat linkittäneet takaisin, jotta kaikkien olisi helppo vierailla kanssakilpailijoiden sivuilla.

OSALLISTUJAT

Toistaiseksi ei ketään. Ole ensimmäinen.

© 2012 Hirsilinna hirsitaloja Suffusion theme by Sayontan Sinha